torstai 14. huhtikuuta 2016

Mä oon onnellinen tässä


Hevosen omistajan elämä ei aina ole helppoa. Veikkaan, että moni, ellei jopa jokainen hevosenomistaja käy joskus pitkiä pohdiskeluja itsekseen tämän harrastuksen toimivuudesta. Siitä, onko tässä mitään järkeä.

Kehtaan väittää, että itse en todellakaan ole päässyt helpolla. Tai no, siinä mielessä kyllä, ettei Halla missään vaiheessa ole sairastellut kunnolla tai mennyt rikki. Rahaa on palanut hevoseen vain sen välttämättömän terveydenhuollon, asumisen ja omien valmentautumisten sekä materialismin vuoksi. Mutta jokainen lajiin perehtynyt henkilö tietää, ettei tässä lajissa ole kyse rahasta.

Minun ja Hallan ensimmäiset kaksi vuotta olivat hyvin aaltoilevia. Oli päiviä, jolloin olin onneni kukkuloilla harrastukseni ansiosta, mutta sitten saattoi olla viikkoja, kun hevosen pito oli pakkopullaa ja valoa tunnelin päässä ei meinannut nähdä millään, vaikka miten koitti katsoa eteenpäin. Ihmiset, jotka ovat nähneet meidän touhua lähempää, jopa päivittäin varmasti tietävät, että tie tähän päivään on ollut hyvin rosoinen. Välillä sitä polkua ei ole nähnyt ollenkaan. Valehtelisin, jos väittäisin etten ikinä ole miettinyt Hallasta luopumista ja palaamista takaisin vuokrahevosiin. On sitä muutaman kerran minulta kysyttykin, että eikö olisi parempi vain luovuttaa?

Jokin on silti saanut mut pitämään kiinni tästä kaikesta mitä mulla on. Kiintymys ja rakkaus Hallaa kohtaan on niin suurta, etten pahimpinakaan hetkinä ole kestänyt ajatusta hevosesta luopumisesta vain sen takia, että tämä on niin perkeleen vaikeaa. Eikä mua ole kasvatettu luovuttajaksi.

Jossain vaiheessa meidän (tai pikemminkin minun) oravanpyrä pysähtyi. En osaa sanoa tarkalleen milloin, tai miksi, mutta tiedän vain sen, että nyt se turhautumisen synkkä mörkö ei enää vaani joka hetki selkäni takana. Muutos on varmasti monen tekijän summa. Viime syksyn valmentajan vaihdos, alkuvuodesta vaihtunut tallipaikka, erittäin hyvä talli-ilmapiiri, kevätaurinko... Tällä hetkellä tää kaikki vaan toimii niin hyvin ja tuntuu, että palaset ovat nyt loksahtaneet paikoilleen.

Pakko kyllä myöntää, että ei tämä vieläkään ole helppoa. Tämän kevään aikana hevosen kehittyessä harppausmaisin askelin (tai siltä ne ainakin minusta tuntuvat) olen kerran jos toisenkin joutunut käymään mielessäni keskusteluja siitä, miksi tämä koko touhu tuntuu välillä niin vaikealta. Mutta nyt haasteellisuus ja vaikeudet tuntuvat erilaisilta kuin ennen. Ne eivät tunnu enää mahdottomilta ylittää. Erään hyppärin alkutunnin epävarmuudesta huolimatta oivalsin, että se turhautuminen uuden ja oudon edessä kuuluu asiaan. Eihän me muuten voitaisi kehittyä Hallan kanssa tiiminä. Viimeisten viikkojen ja kuukausien aikana olen kasvanut sekä kehittynyt ratsastajana paljon. En enää soimaa itseäni epäonnistumisista ja jää märehtimään murheisiin kuten ennen, vaan yritän seuraavalla kerralla paremmin. Vain niin päästään eteenpäin. Ikinä ei tule valmista, jos ei asioille tee mitään.

Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu kertoa muille, jos asiat ovat hyvin. Suomalainen valittaa, tai on hiljaa jos ei mitään valitettavaa ole. Mutta mä aion sanoa sen teille ääneen, silläkin uhalla että karma potkaisee mua heti seuraavan kulman takaa perseelle koska menin leuhkimaan...

Mä olen onnellinen tässä ♥


Juuri tässä ja nyt, missä ollaan Hallan kanssa. Mä haluan pitää kiinni näistä hetkistä ja näistä muistoista, jotta sillä hetkellä kun se mörkö alkaa taas kummittelemaan voin muistuttaa itseäni että sen ei tarvitse voittaa tätä taistelua. 

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Aurinkolasit naamaan ja takki naulaan, nyt on kevät!

Ulkokenttäkausi tuli korkattua viime viikon torstaina, kun hätäpäissään oli pakko päästä edes kerran kentälle ennen viikonlopun estekisoja, hyvän sään sattuessa verryttely pidettäisiin kentällä. Halla oli oikein kiva ratsastaa kentällä, se otti yllättävän rauhassa ulkona, vaikka tottakai tempo oli hieman maneesissa nähtyä reippaampi. Tämän vuoksi taisi kuskin pää olla enemmän siellä neljän seinän sisällä kuin hevosen, ja alkuun olin tyytymätön meidän kenttätyöskentelyyn. Totuus paljastui kuitenkin seuraavana iltana estetunnilla, että oma pää se vain oli tehnyt tepposet ja todellisuudessa olen vaatinut Hallalta liian lyhyttä laukkaa viime päivinä. Nyt ollaankin siinä kehitysvaiheessa, että laukka alkaa saamaan lisää voimaa ja tästä syystä olisi pakko päästä laukkaamaan myös eteenpäin, ettei neiti kehity väärään suuntaan.

Parin viikon hyppytauko näkyi myös selvästi perjantain valmennustunnilla. Välillä jouduttiin käymään melko ikäviäkin keskusteluja, kun neiti kyseenalaisti onko nyt ihan pakko hypätä tallin oven kohdalla jos ei nyt täysin huvittaisi... Siellä olisi ruoatkin jo karsinassa! Suomenhevoset...
Loppuun saatiin kuitenkin ihan hyviäkin hyppyjä ja Halla keskittymään omien mielihalujen sijaan esteisiin.

Lauantai alkoi varhain ja saavuin puoli yhdeksän tienoin tallille. Tällä kertaa olin jopa onnistunut saamaan itselleni groomin kisoihin, joten kaikki sujuisi varmasti paremmin kuin viimeksi. Tai niin ajattelin... Meidän lähtövuoro oli ensimmäisessä luokassa vasta luokan loppupuolella, mutta jotenkin onnistuttiin silti olemaan viime tipassa verkkaamassa. Verkka oli siis kentällä ja olen positiivisesti yllättynyt miten kivasti ja rauhassa Halla hyppäsi kentällä ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Yhden kerran neiti päätti sikamaisesti kieltää pystylle, mutta kun taas muisteltiin että niistä esteistä mennään yli, niin mitään ongelmaa ei ollut. Muutama hyppy vielä ja sitten tulikin jo meidän aika kiirehtiä maneesiin. Radalla Halla tuntui innokkaalta, mutta kuitenkin kuuliaiselta ja yleisfiilis radasta oli hyvä. Pari paikkaa tuli omaa typeryyttä sohellettua, mutta muuten ihan siisti rata.


Starttien välissä meillä oli paljon aikaa ja naureskeltiin siinä groomin kanssa että nyt täytyy sit pitää huolta ettei käy samalla tavalla tän tokan verkan kanssa kuin ensimmäisen. Ja paskat! (anteeksi) Taas tuli ihan mieletön kiire ja loppujen lopuksi mulla meni pasmat ihan sekaisin, kun kentälle mennessä stewardi pysäytti meidät ja pyysi puhdistamaan takasessa olevan haavan. Minkä haavan?! Ai sillä on haava... Punaisena hehkuva, vasta huilitauon aikana ilmestynyt haava vtj vuohisessa loisti Hallan valkoisessa jalassa. Voihan hel.... Onneksi meidän lähtövuoroa saatiin hieman siirrettyä ja ehdin ottamaan muutamat hypyt puhdistusoperaation jälkeen. Halla ei kuitenkaan tuntunut selkään yhtään niin innokkaalta kuin edellisessä luokassa. Maneesissa se ei vaan meinannut liikkua eteen ja muutaman kerran sitä joutui jopa ratsastamaan jalasta reippaasti eteen ettei laukka olisi kuollut kokonaan. Hevonen tuntui haluttomalta koko radan ajan, mikä ei mielestäni ole yhtään Hallamaista. Niinpä se sitten nappasi perusradalta yhden puomin etusillaan matkaan, ja myös uusinnan viimeisen esteen puomi keilattiin maahan. (Jos joku ihmettelee, niin näissä kisoissa oli "special"-arvostelu, eli radan sai jatkaa virhepisteistä huolimatta uusinnan loppuun tai kolmanteen kieltoon asti) Fiilis radan jälkeen oli harmistunut, kun hevonen ei tuntunut yhtään itseltään. Eilen kuitenkin fiilis radasta hieman parani katseltuani videoita radoista uuden päivän valossa. Eihän se nyt niin paha ollut! Ihan siisti ja tasainen tämäkin oli, mutta se fiilis vaan kummiteli takaraivossa. 


Eilen haava oli oikein siisti, eikä jalka ollut yhtään turvoksissa. Tulin siihen lopputulokseen, että Halla on todennäköisesti jäänyt seinälle piehtaroidessaan tauon aikana ja kenties ollut vähän jumissa siitä syystä toisella radalla... Eilen Halla myös liikkui kentällä omaan iloiseen tapaansa, joten onneksi tästä taidettiin selvitä vain säikähdyksellä.

Tänään olisi vuorossa pitkästä aikaa sileän tunti, saas nähdä mitä siitä tulee! Seuraavista kilpailuista ei ole vielä tietoa, mitään ei olla sinne asti vielä suunniteltu. Valmentaja kuitenkin totesi eilen meidän ratavideoita katsellessaan, että onhan nää autamatta aivan liian pieniä luokkia kun ei Halla edes hyppää kunnolla. Niin no, mitäs sitä siihen enää lisäämään... ;)

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Dancing in the moonlight

"Tiiätkö mä en tiedä mitään parempaa fiilistä ku se, 
et hyppäät sun hevosen selkään, 
levität frakin liepeet satulan molemmille puolille, 
otat ohjat käsiin ja painat pohkeet hevosen kylkiin kiinni.
Sit se on menoa!"

Näin sanoi mun hyvä tallikaveri lauantaina Tampereen Hevoset-messuilla katsellessamme ratsastuspilateksen klinikkaa ja Terhin uskomattoman eleetöntä ja eleganttia ratsastusta. Se loiste ystävän silmissä ja muistojen kaiku äänessä sai mut ihastumaan kouluratsastukseen taas uudelleen. 




Sunnuntaina saavuin tallille tarkoituksella hieman etuajassa nähdäkseni nämä muutamat suomenherrat tanssahtelemassa. En voinut olla miettimättä miten hienoa olisi joskus ratsastaa kouluaitojen sisällä omalla suomalaisellani. Se taitaa kuitenkin olla vaan haaveilua, sillä Hallan tulinen sielu tuskin soveltuisi kouluratsastukseen. Täytyy siis kai tyytyä ihastelemaan näitä (ja muita hienoja kouluratsuja ja niiden tanssahtelua) katsomon laidalta...
Huomaa kyllä, että omat kuvaustaidot ovat todellakin ruosteessa vuosien tauon jälkeen, joten pahoittelut kehnosta laadusta! 

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Me ei olla pohjalla vaan me ollaan huipulla!

Ei vitsit mikä fiilis! Leijun vieläkin pari senttiä maan pinnan yläpuolella, niin fiiliksissä olen meidän perjantain kisadebyytistä!


Me aloitettiin Hallan kanssa kisakausi pääsiäisenä kotikisoissa Riders Innissä Hyvinkäällä. Valmentajan kanssa päätettiin yhteistuumin aloittaa helpoilla ja varmoilla suorituksilla tavoitteena puhtaat ja siistit radat. Hypättiin siis perjantaina 70cm ja 80cm I-tason kilpailuissa. Pääsiäinen oli selvästi tuonut monet muutkin kilpailemaan, sillä 80cm-luokassa oli jopa 80 lähtöä!

Kaikista isoin huolenaiheeni kisapäivänä oli täysi apukäsien puuttuminen! Siis ihan oikeasti, kuka idiootti menee ekoihin kunnon kilpailuihin ilman minkäännäköistä henkistä tukea tai kisahoitajaa!?! Minä... Nooh, tästäpä viisastuneena

Note to self: älä enää ikinä mene kisoihin ilman groomia! 

Jotenkin me kuitenkin onnistuttiin selviämään kisoista hengissä ja kieltämättä se kasvattaa luonnetta kun ihan ensimmäisissä kisoissa joutuu pärjäämään yksin. :D

Ensimmäisestä radasta, eli 70cm, mulla ei valitettavasti ole videomateriaalia, ja omat muistikuvat radasta on aika olemattomat. Verkassa jo Halla oli poikkeuksellisen rauhallisen oloinen ja otti vastaan kaikki avut. Radalla oli myös koko ajan hallussa ja vaikka tempo kiihtyikin uusintaa kohden, olen tyytyväinen kokonaissuoritukseen. Maltoin myös itse ratsastaa koko radan läpi ja radan jälkeen fiilis oli superhyvä! Lopputulema 70cm-luokasta oli uusinnasta puhdas rata, aika 29,70 ja 14./39.

Luojalle kiitos kotikisoista, sillä olisin ollut aivan jäässä jos ulkona olisin joutunut odottelemaan seuraavaa luokkaa. Koska seuraavaan starttiin oli useampi tunti, Halla sai mennä solkun kautta karsinaan nauttimaan päiväheinistä. Kasikympin verkassa neiti oli jo vähän viritetympi, otti vähän kierroksia muista ratsukoista, mutta pysyi silti nätisti lapasessa. Hypättiin vain kolme verkkahyppyä ja sitten suoraan radalle. Rata oli sama kuin edellisessä luokassa (mikä oli omaan mieleeni erittäin sopiva meille) ja sinne mentiin hakemaan vähintään yhtä hyvää suoritusta kuin edellinenkin. Uusinnan alussa pieni kilpailijan sieluni kuitenkin innostui ja haettiin jopa vähän uusintavauhtia loppuradalla. Pidin kuitenkin tärkeämpänä hyviä teitä, tasaista ja kevyttä ratsastusta sekä hyvää fiilistä, joten kaikista tiukimpia uusintateitä ei tullut ratsastettua. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen lopputulokseen, uusinnasta taas 0vp, aika 26,95 ja 11./80 eli meidän ensimmäinen rusetti napsahti sieltä!

Fiilis kisoista on ihan mielettömän hyvä, maltan tuskin odottaa seuraavia koitoksia!



Upeista kuvista iso kiitos Hanna Heinonen!

tiistai 6. lokakuuta 2015

The tans will fade, but the memories will last forever!

Hiljentykäämme hetkeksi muistelemaan mennyttä kesää. 
Auringon lämpöä iholla, tuulen kutittelua hiuksissa. 
Heinän ja koivun tuoksua. 
Pärskähtelevää hevosta laiduntamassa. 
Kultaiseksi maalautuvaa taivaanrantaa auringon laskiessa.

Kesä antoi ja otti. Paljon tapahtui lyhyen ajan sisällä, eikä oma pää meinannut pysyä kaiken muutoksen keskellä mukana. Kesän lämmön hiipuessa ja säiden muuttuessa syksyisemmiksi uudet tuulet puhaltavat taas tähänkin risukasaan. Arki nostaa jaloilleen vaikka väkisin. Onneksi.

Halla palasi kotiin 10.9. mikä siis hevosenomistajan termein tarkoittaa viimeistäänkin kesän päättymistä. Siitä alkaen ollaan palailtu normaaliin ratsastusrytmiin kesäisen lomailun jälkeen. Lomalla Halla sai syödä, nauttia lajitovereidensa rapsutuksista sekä pitkistä maastokävelyistä Sipoon maalaismaisemissa. Ja käytiinhän me kerran ihan Nikkilän keskustassakin! Loma ja laidun hieman kasvattivat Hallan mahaa ja nyt massaltaan neiti alkaa olla ihanteellisessa koossa. Loma on tehnyt ihmeitä sekä hevosen että ratsastajan päälle. Ratsastaja on saanut uusia ajatuksia ja oivalluksia, kun taas hevonen on rauhallisempi ja onnellisempi. Treenitkin ovat kuukauden aikana sujuneet lähes poikkeuksetta erinomaisesti ja olen ollut mielettömän tyytyväinen oman prinsessani työmoraaliin. On se vaan niin hieno!

Throwback kesän parhaimpaan maastoreissuun Nikkilän auringonlaskussa!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Vapauden tuoksu!

Kesä on täällä, ihan virallisesti!
Muutimme viime sunnuntaina kesäkotiin. Halla asuu nyt laitumella Sipoossa ja on silmin nähden onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Laitumen välittömässä läheisyydessä on upeat maastot, joissa riittää koluttavaa niin pitkälle kun vain ikinä jaksaa lähteä! 

Upeita laiduntykittelykuvia ei meidän kesäkotiin päästyä saatu, kun Halla-mamma tuumasi heti ensimmäiseksi keskittyä olennaisimpaan, eli syömiseen. Vasta nyt viikon asuttuaan laitumella Halla on havainnut myös muut viereisillä laitumilla majailevat kaverit ja alkanut seurustelemaan enemmän lajitovereidensa kanssa. 

Runsaista vapaapäivistä huolimatta laidun pitää Hallan liikkeessä, eikä neiti kerää yhtään niin paljon virtaa vapaista kuin tallissa asuessaan. Mä itse olen myös täysin rakastunut tähän maalaiselämään ja kesäloma-meininkiin! Kunpa kesä jatkuisi vielä pitkään! 


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

LOMA!!

Rantahiekkaan rikkoutuvat aallot
Auringon lämpö iholla
Aurinkorasvan ja rannan tuoksu nenässä
Varpaat upotettuina kuumaan hiekkaan
LOMALLA ESPANJASSA!


Turha varmaankaan edes mainita, että rakastin sitä täydestä sydämestä! Jokaista hetkeä rannalla, jokaista auringonsädettä ja tuulen hivelyä kasvoilla. Ja sitä merellistä tuoksua!
Makoilin viikon verran auringossa toukokuun lopussa ja osalti myös siksi blogi on ollut pienellä hiljaiselolla. Loma tuli tähän saumaan enemmän kuin tarpeeseen, sillä voimavarat niin fyysisesti kuin henkisestikin alkoivat olla vähissä. Lomalla unohdettiin kaikki työmurheet ja tiukat diettisäännöt, nautittiin vain elämästä. Nyt ladatuin akuin ja levänneenä jaksaa painaa täysillä seuraavaan, heinäkuun lopussa alkavaan lomaan saakka! Onneksi on ihana kesä!

Lomani ajan Hallasta piti hyvää huolta tallikaverini äitinsä kanssa ja Halla sai nauttia alkavasta kesästä täysin siemauksin! Palatessani Halla oli jopa hieman pyöristynyt muutaman päivän laidunheinästä sekä vaihtanut täysin kesäkarvaan. Koko hevosen olemus oli myös levollisempi ja ratsastaessakin Halla on tuntunut huomattavasti yhteistyökykyisemmältä ja rennommalta. Laiduntaminen tekee ihmeitä!

Tänään ollaan jännän äärellä, kun kohta lähdetään paketoimaan hevonen autoon ja suuntaamaan kärryn nokka kohti Sipoota ja Hallan kesämökkiä, eli laidunta! Kauhunsekaisin tuntein odotan miten Halla sopeutuu jatkuvaan laiduntamiseen, uuteen ympäristöön ja hevosiin. Toisaalta pieni lomailu tekee Hallalle vain hyvää ja itsekin pystyn ottamaan vähän rennommin kesällä, kun yksi stressitekijä helpottuu. Ei me silti kokonaan heittäydytä loikoilemaan, vaan porskutetaan edelleen täysillä menemään, mutta ilman paineita nauttien ihanasta Suomen kesästä parhaan suomalaisen kanssa!